lauantai 29. joulukuuta 2012

Vieraskirja / -taulu

Kirjoitin vieraskirjasta jo aiemminkin ja matkan varrella olen tykästynyt entistä enemmän tällaiseen vaihtoehtoon:





Vieraat jättäisivät sormenjälkensä ja nimensä puuhun, joka voidaan myöhemmin kehystää tauluksi. Nyt törmäsin myös tällaiseen varsin hyvään vaihtoehtoon:

Palapelin paloista rakentuva puu voisi myös olla hauska vieraskirja ja tämäkinhän olisi sitten kehystettävissä häiden jälkeen. Paloihin saattaisi saada mahtumaan myös pienen tervehdyksen. Puu rakentuu 50 palasta, eli jos tähän päädyttäisiin, pitääkin laskea, saavatko kaikki taloudet oman palansa. :) Muutenkin pitäisi vieraslista taas kaivaa esiin ja käydä uudelleen läpi. Alustava vieraslista on siis tehty jo syksyllä, mutta pikkuhiljaa se pitäisi varmaan saattaa lopulliseen muotoonsa.


Muutama päivä sitten oli tasan 8 kuukautta häihimme, eli kuukauden päästä on enää kuukausi siihen, että on puoli vuotta meidän häihin. ;) Näin vaikeasti ajateltuna. :D Mutta ei siis ole enää pitkä aika! :)

Kuvat etsy.com

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

perjantai 21. joulukuuta 2012

Hiuskoru

Viimeinkin löysin itseäni miellyttävän hiuskorun, joka vielä hintansakin puolesta mahtui budjettiin, ja äsken laitoin sen tilaukseen! :) Tällainen koru olisi tulossa:

kuva

Olin selaillut netistä monia hyvinkin erilaisia, mutta tuo tuntui hyvältä joka kerran kun sitä palasin katsomaan, kun taas muut vaihtoehdot tiputin pois yksi toisensa jälkeen verratessani niitä keskenään ja lopulta tähän. Nyt ei sitten muuta kuin odottelemaan paketteja saapuvaksi, ja toivotaan että sekä kengät että tämä hiuskoru miellyttävät vielä livenäkin. :)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Haaste

Sain leleltä blogihaasteen, kiitos siitä :)

Säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä haastajaasi ja linkkaa hänet postaukseesi
2. Vastaa haastajan 11 kysymykseen
3. Keksi 11 uutta kysymystä
4. Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
1. Stressaako hääjärjestelyt sinua?
Ei vielä ihan hirmuisesti, mutta muutaman hääpainajaisen olen kuitenkin jo ehtinyt nähdä. Uskoisin, että stressi kyllä tulee kasvamaan, kun hääpäivä lähestyy...
2. Osallistuuko tuleva miehesi suunnitteluun?
Osallistuu, joihinkin asioihin enemmän kuin toisiin. Hienosti ainakin esittää kuuntelevansa mun höpinöitä :D
3. Suosikkibändisi top 3!
Aa, tää on vaikee, koska tykkään niin monenlaisesta musiikista... No, ainakin Poets Of The Fall, Nightwishiä tulee kuunneltua, ja sit vaikka... Metallica.
4. Onko sinulla tatskoja, jos niin millaisia?
Ei ole, mutta useamman vuoden olen kyllä suunnitellut sellaisen ottavani. En vain vielä ole päättänyt, millaisen.
5. Aiotko alkaa dieetille ennen häitä?
Varmaan aion, mutta itsekurini tässä asiassa on surkea!
6. Minkä kirjan luit viimeksi?
Torey Haydenin Viattomat
7. Tuhlasitko tilin tyhjäksi joululahjaostoksilla?
Tänä vuonna yritin päästä lahjojen suhteen vähällä :D En tuhlannut tiliä tyhjäksi, mutta kyllähän sitä rahaa saa lahjoihin menemään...
8. Onko häiden vieraslistalla ihmisiä ketkä et välttämättä tarvitsisi vieraaksi?
Ei ole, kaikki listalla olevat ovat toivottuja vieraita häihimme :)
9. Missä tapasit miehesi ensikerran?
Opiskelukaverini ja yhden kaasoni AM:n luona :)
10. Onko sinulla lapsia, jos niin minkäikäisiä?
Ei ole
Ja sitten uudet kysymykset:
1. Mihin asiaan haluat panostaa häissänne?
2. Missä vietät joulun?
3. Onko sinulla lemmikkejä ja jos on niin mitä?
4. Paras leffa?
5. Minkä kokoiset häät teille on tulossa?
6. Mitkä ovat kolme parasta asiaa sulhasessasi?
7. Kuinka kauan ennen häitänne aloit suunnitella häitä?
8. Mikä on parasta joulussa?
9. Löytyykö morsiamelta jotakin uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä? Mitä?
10. Minkälainen on kotisi?
11. Lempiruoka?
Haaste lähtee (ei ihan 11:sta, mutta muutamalle kuitenkin) MertsalleSeidalle Elinalle, Morsian2013:lle ja Markalle.

torstai 13. joulukuuta 2012

Kengät!

Olen yrittänyt etsiä sopivia kenkiä häihin jo jonkin aikaa. Aina kaupassa käydessäni (missä tahansa kaupassa siis), olen suunnannut kenkähyllylle ja tarkastanut, josko sopivat kengät odottaisivat hyllyssä. Olen kuitenkin joutunut pettymään. Pitkään myös etsin kenkiä kaikenmaailman nettikaupoista, eikä mitään mieleistä tuntunut osuvan kohdalle. Kunnes viimein löysin nämä e Baystä:

kuva

Ja nyt ne on tilattu! :) Aika taviksethan nuo on, mutta ei niiden tarvitse tuon kummemmat mielestäni ollakaan. Toivotaan nyt vaan, että ne olis livenä yhtä kivat kuin kuvassa. :) Tilasin siis nuo valkoiset, eli kuvassa alhaalla oikeimmalla. Tuntuupas kivalta, kun pikkuhiljaa alkaa olla erinäisiä juttuja valmiina häitä varten. :)

lauantai 8. joulukuuta 2012

Painajaisia ja Big Day

Näin viime yönä jotain painajaista häihin liittyen. En enää muista sitä tarkkaan, mutta esimerkiksi mun hääpuku (jota muuten toissapäivänä kävin hipelöimässä vanhempieni vaatehuoneessa :D) oli hävinnyt, ja jouduin siis menemään vihille tavallisissa vaatteissa. Jotain muutakin karmeaa unessa tapahtui, mutten muista, mitä. Ja sen jälkeen näin unta, että kirjoitin aiheesta tänne blogiin ja aamulla tosiaan luulin että olin niin tehnyt! :D huhhuh, vielä ehtii nähdä niiiiin paljon painajaisia enne häitä, että ei tarviis kyllä vielä nähdä...

Keksin meille viimein häämatkakohteen: Tahiti! :) paha vaan, että jo lennot per henkilö maksaa 2000 €. Eli pitää ehkä keksiä vielä jokin toinen vaihtoehto. ;)

Sulhoni löysi loistavan appsin: big day-sovelluksen. Se laskee, montako päivää tapahtumaan on: meillä näyttäisi tänään olevan 259 päivää. Aika monta siis... :)

maanantai 3. joulukuuta 2012

Koristeita

Listasin ylös, mitä täytyy vielä ostaa koristeisiin, kutsuihin ja menukortteihin, ja paljonko niihin menee rahaa. Uskoisin, että tuo laskelma tulee melko hyvin pitämään paikkansa, mutta toki listasta puuttuu vielä esimerkiksi paikkakortit, koska en vielä tiedä, millaiset niistä tulee. Sain kuitenkin huokaista helpotuksesta, koska määrällisesti joudumme ostamaan melko paljon esimerkiksi kutsukorttipohjia, organzaa pöytiin, tuikkuja jne. Yhteenlaskettu summa oli hieman yli 300 €, eli ei nyt mitään aivan järkyttävää.

Ikeasta olisi tarkoitus ostaa vielä seuraavia tarpeita:
maljakko
tuikkukipot

koristekivet




Maljakkoihin tulee kaisloja ja maljakoiden pohjalle koristekivet. Tuikut maalataan jo aiemmin esiteltyyn tapaan. :)

Sinellistä tarvitaan vielä mm.:
hopeaa organzaa
Sinellistä on tarkoitus ostaa myös korttipohjat, leimasin, leimasintyyny ja pahvit menukortteihin.
Eilen sain viimeinkin maalattua noita tuikkukippoja. En tosin kaikkia, osa on edelleen varastossa ja osa siis vielä ostamatta. Mutta ainakin maalaaminen on nyt aloitettu, ja kyllähän nuo näyttää kivalta! :)

lauantai 1. joulukuuta 2012

Kaasojen asuste

Kuten jo aiemmin kirjoitin täällä, emme aio maksaa kaasojen tai bestmanien vaatteita, joten näin ollen en koe voivani vaatia heitä pukeutumaan johonkin tiettyyn asuun. Olen kuitenkin pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että kaasoilla olisi jotakin yhdistävää, samoin kuin bestmaneillä. Nyt olen viimein löytänyt yhden vaihtoehdon kaasoille. Mutta rakkaat kaasot, älkää säikähtäkö, sillä en aio teitä pakottaa mihinkään, eli jos ette tykkää niin keksitään jotain muuta tai ollaan kokonaan keksimättä. :D


Eli tuommoinen kukka. Ajattelin, että sen voisi kiinnittää esimerkiksi hopeiseen satiininauhaan, joka tulisi sitten pukuun tuohon rinnan alapuolelle ympäri. Tajuskos tästä nyt mitään..? Tai sitten ihan vain tuo kukka yksinään johonkin.

Mutta kuten sanottu, tämä oli vasta ensimmäinen idea, enkä tiedä tuleeko se pääsemään tätä pidemmälle. Mutta harkinnassa ainakin. :)