torstai 30. toukokuuta 2013

Hääjuhla osa 1

Kun me olimme ottamassa valokuvia, lipui muu hääväki juhlapaikallemme Moksin seuraintalolle. Siellä kaasot leikittivät ensin porukkaa pihalla, mutta ilman ollessa melko kylmä, siirtyivät vieraat lopulta sisätiloihin odottelemaan. Meillähän ei ollut valmista istumajärjestystä kuin lähimmille, joten muut etsivät eteisestä omannimisensä kiven ja valitsivat sen jälkeen paikkansa.

Minä soittelin matkalta yhdelle kaasoistani tiedustellakseni tilannetta, ja samalla kuulin että kaikki alkoholittomat tervetulojuomat oli edellisenä iltana laitettu pakkaseen, ja ne olivat jäätyneet. :D Itse nappasin siis autosta mukaan alkoholittoman kuoharini, muut alkoholittomat vieraat saivat tyytyä mehuun. :)

Vieraat olivat tulleet ulos ottamaan meitä vastaan, jonka jälkeen siirryimme onnittelujonoon sisälle. Heti meidän ja vanhempiemme jälkeen vieraat saivat käsiinsä tervetulomaljat ja siirtyivät omille paikoilleen. Sulhanen piti pienen tervetuliaispuheen, jonka jälkeen oli vielä noin puoli tuntia ruokailuun. Tähänä väliin keksimme aika lennosta pientä ohjelmaa, ja aika kuluikin mm. bestmanin esitellessä hieman molempien sukua ja Jonin kertoessa ja näyttäessä, mitä kaikkea hänen polttareissaan mukana olleeseen ankkareppuun olikaan tarttunut matkaan.

Onnittelut

Tervetulomaljat


Joni ja ankkareppu
Seuraavaksi siirryimmekin koko porukalla kohti ruokapöytää. Ja oli muuten hyvää ruokaa, minua jäi harmittamaan ainoastaan se, etten jaksanut syödä enempää ja hakea lisää!





Nam nam!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Potretit

Vihkimisen jälkeen me suuntasimme Korpilahden vanhalle myllylle ottamaan valokuvia kera kaason ja bestmanin. Aloitimme kuvauksen myllyltä, josta jatkoimme ylämäkeen kohti uusia paikkoja. Valokuvaus sujui ongelmitta ja melko nopeasti, mitä nyt yhdellä sillalla mun korko jäi kiinni ja toisen sillan alta pomppasi jättimäinen sammakko. :D Tässä muutamia meistä otettuja kuvia: Kuvat Topi Pakarinen, http://voetto.kuvat.fi/. Kuvia ei saa käyttää ilman lupaa.




Hups!





lauantai 25. toukokuuta 2013

Vihkiminen

Meidän vihkiminen tapahtui Korpilahden kirkossa 4.5 klo 13 alkaen. Minä saavuin paikalle vain hieman ennen yhtä, ja hiippailin kirkon takaosaan vähin äänin, jotteivat kirkossa sisällä odottavat vieraat huomaisi minua. Isäni odottelikin jo minua morsiuskimppu mukanaan, ja tässä vaiheessa minuakin rupesi jännittämään. Kohta kirkon kellot alkoivatkin soida ja nurkan takaa kuulin, kuinka pappimme toivotti vieraat tervetulleiksi meidän häihin. Minua rupesi jo itkettämään ja jouduin vielä ryntäämään laukulleni hakemaan nenäliinan kaiken varalle mukaani. Kuvat Topi Pakarinen http://voetto.kuvat.fi/, kuvia ei saa käyttää ilman lupaa.

Korpilahden kirkko

Veljeni alkoi soittamaan sisääntulomarssiamme, joka oli siis tämä Michael Nymanin The heart asks pleasure first:


Lähdimme isäni kanssa kävelemään kirkon käytävää pitkin. Minua itketti ja nauratti ja itketti, enkä tiennyt mihin katsoa. Askeleeni kiihtyivät, mutta onneksi isäni oli mukana rauhoittamassa minua. Löysin katseellani alttarilla odottavan rakkaan sulhaseni, ja loppumatkan katsoin vain häntä ja keskityin hänen luokseen pääsemiseen. Sulho lähti kävelemään meitä vastaan ja loppumatkan hän jo harppoikin. Vaihto isältä miehelle meni hyvin, ilman sen kummempia ajattelematta. Yksi kaasoistani tuli hakemaan morsiuskimppuni alttarin edessä olevien rappujen alta, ja me nousimme alttarille. Katseeni harhaili taas siellä täällä, mutta kun tavoitin papin katseen, hän tervehti minua rauhoittavasti. Joni puristi kättäni, ja aloin pikkuhiljaa rauhoittua. Sisääntulomarssimme kuunneltiin loppuun alttarilla odottaen, jonka jälkeen vihkitoimitus alkoi.


Kohta alkaa

Nyt jännittää!

<3

Vaihto

Perillä :) Enkä kompastunut rapuissa!

Joni oli poikien kanssa löynyt vetoa. Olisi saanut 100 €, jos olisi venyttänyt tahtomisen sanomista minuutilla. Mutta eipä onnistunut. :D Itse en edes tajunnut, että se venytti, mutta kyllä sen kuulemma huomasi. Tulihan se "tahdon" sieltä kuitenkin varsin jämäkästi, omani taisi olla hieman heiveröisempi.

Tahdoimme :)

 Lopulta pappi lähetti meidät matkaan ja ulosmenomarssinamme meillä oli Toivo Kuulan häämarssi

Tuore aviopari

Valitettavasti emme kumpikaan muista musiikeista muuta kuin alut, liikkeellelähdön jälkeen on kuin kuuloaisti olisi hävinnyt. Mutta hyvältä ne varmasti kuulosti! :) Käveltyämme kirkon eteiseen kurvasimme itse piiloon odottelemaan, että vieraat ehtivät ulos ottamaan meitä vastaan. Heidät ohjattiin vielä kirkon toiselle ovelle odottamaan meitä riisit kourissaan ja lapsilla saippuakuplat. Pappi kävi tässä välissä vielä onnittelemassa meitä, jonka jälkeen me siirryimme ulko-ovelle. Astuessamme ulos kirkosta, saimme runsaan riisisateen niskaamme ja kuuluvat onnentoivotukset. Tässä vaiheessa totesin, ettei riisi ehkä ollut niin hyvä vaihtoehto: riisi oikeasti sattui ja sitä meni pukuni sisään ja hiuksiin ja joka paikkaan. Ompahan nyt kuitenkin koettu sekin!



Riisisade

Otimme kirkon edustalla yhteiskuvan kaikista vieraistamme ja muutaman kuvan meistäkin. Tämän jälkeen me sullouduimme hääautoomme, jonka bestmanit olivat koristelleet ja josta löytyi kuohuviinin lisäksi yllätykseksemme viinirypäleitä, vaahtokarkkeja ja muita karkkeja. Me suuntasimme Korpilahden vanhalle myllylle ottamaan valokuvia häävieraiden lähtiessä valumaan kohti juhlapaikkaamme Moksin seuraintaloa.

Yhteiskuva

<3


Hääauto

perjantai 24. toukokuuta 2013

Häämatka päivä 4 ja kotiinpaluu

Keskiviikkokin alkoi melko pilvisenä. Päätimme kuitenkin mennä katsomaan merta. Sinne siis!



Meren rannalla käynti oli suhteellisen pikainen ja sieltä lähdimmekin Catalunyalle tarkoituksena shoppailla. Mitään ei kuitenkaan ostettu... Paitsi leipää El Corte Inglesistä! :) Kierreltiin hieman myös pikkukujia vanhan kaupungin ympärillä, mutta mitään ei sieltäkään tarttunut matkaan. Poikkesimme syömään Las Ramblasin yläpäässä olevaan ravintolaan, jossa saimmekin varsin maukasta murkinaa. :) Tänään palasimme hotellille jo iltapäivällä pakkailemaan. Illalla haettiin vielä iltapalaa hotellihuoneeseen ja vietettiin rauhallinen viimeinen ilta.

Torstai-aamuna herättiin suhteellisen aikaisin ja käytiin ensimmäistä kertaa hotellin aamiaisella. Olimme varanneet Aeroport Shuttlen hotellilta lentokentälle, ja tämä palvelu toimikin mainiosti: kun tulimme kirjautumaan hotellista ulos, oli autokuljettajamme jo meitä vastassa ja otti laukkumme huomaansa. Lentokentällä minä jouduin turvatarkastukseen, en taas tiedä miksi koska samat vaatteet oli päälle Suomestakin lähtiessä, eikä portti silloin piipannut... No, mitään ei yllättäen löytynyt ja pääsimme jatkamaan matkaa. Lentokentällä ehdimme vielä käydä syömässä ennen kuin lentomme lähti. Paluulento sujui hyvin, ainoastaan siitä jäi ikävät muistot, että laskeutuessa mun korviin ja leukaperiin sattui aivan mielettömästi, enkä kuullut koko loppuiltana kunnolla. Siitäkin on kuitenkin nyt selvitty ja kotiin palattu. Reissu oli onnistunut ja nyt onkin hyvä aloitella avioelämää kotona. :)

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Häämatka päivä 3

Tiistai-aamuna suuntasimme kohti Park Güelliä. Aamu alkoi siis melkoisella metromatkalla ja kävelyllä. Itse puistossa kierreltiin jonkin aikaa, ja matkan ainoat ostokset tehtiin myös täältä: Jonin kaverin vauvalle ostettiin Messin paita ja meidän pikkuiselle myöskin oma paita. :)

Park Güell

Park Güell

Banana Split
Paluumatkalle puistosta metrolle kävimme jätskillä ja hyvää oli! :) Seuraavaksi suuntasimmekin taas ensin metrolla kohti Montjüicia, ja sitten funikulaarilla vähän matkaa. Loppumatka taitettiin köysihissillä, joka kyllä keikkui ties miten matkallaan. Hengissä kuitenkin selvittiin huipulle ja linnakkeelle saakka!

Köysihissi

Matkalla ylös

Montjüicin linnake
Ylhäällä Montjüicissa kierrettiin linnakkeen läpi. Satoi vettä ja oli kylmä, joten se oli aika pikainen kierros. :D Pian jo suuntasimmekin takaisin alaspäin köysihissillä ja hyppäsimme taas vaihteeksi metroon. Kello oli jo reippaasti iltapäivän puolella ja nälkä kurni vatsassa, joten lähdimme etsimään ruokaa. Kun tankkaus oli suoritettu, suunnattiin jo takaisin hotellille huilailemaan. Koti-ikäväkin iski vähän tässä vaiheessa, mutta siitä päästiin onneksi hyvin yli. :)

Häämatka päivä 2

Maanantai oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Suuntasimme heti aamusta Sagrada Familia kirkolle, jota on rakennettu jo toista sataa vuotta ja rakennetaan edelleen, mutta jonot oli sen verran pitkät, että päätettiin jättää tämä kohde väliin. Pitihän se kuitenkin ulkopuolelta kuvata. :)

La Sagrada Familia
Palasimme metrolla Catalunyalle, jossa kävimme syömässä Burger Kingissä... Miksi, sitä en tiedä... ;) Samalla vilkaisimme Hard Rock Cafe Barcelonaan, joka oli melkein tyhjä vielä siihen aikaan aamupäivästä, mutta peremmälle emme tällä kertaa kuitenkaan astuneet.

Aukio Catalunyalla
Kun mahat oli täynnä, lähdimme taas metrolla kohti Tibidabo vuorta. Sinne pitikin matkata useammalla kulkuvälineellä. Ensin metrolla, sitten bussilla puoleen väliin vuorta ja lopuksi vielä funikulaarilla vuoren huipulle. Huipulla näkymät olivatkin sitten päätähuimaavat, ja päästiinpä käymään vuorenhuipulla sijaitsevassa kirkossa.

Funikulaari vuoren huipulle

Jänskää?

Tibidabon huvipuisto ja kirkko

Maisemaa
Kirkon portailta
Kun pääsimme alas Tibidabolta, palasimme metrolla Catalunyalle ja kävelimme Las Ramblasin läpi kohti satamaa. Satamassa istahdimme hetkeksi lepuuttamaan jalkojamme, ja lopulta päätimme lähteä takaisin kohti hotellia, jalat oli nimittäin jo ihan rakoilla! Pysähdyimme vielä hotellin läheiseen kuppilaan drinksuille, Joni joi matkan ainoan oluensa ja minä tietysti colaa. :)



lauantai 18. toukokuuta 2013

Häämatka päivä 1

Tulee nyt vähän hölmösti tää häämatkasepostus tähän väliin, mut kun sieltä mulla on jo kuvat niin tehdään nyt näin. :)

Häämatkamme kohdistui siis Barcelonaan. Matka varattiin vasta häiden jälkeen, ja reissuun lähdettiin häitä seuraavan viikon sunnuntaina. Tai periaatteessa jo perjantaina, koska vietiin eläimet anoppilaan hoitoon ja lauantaina suunnattiin Vantaalle Jonin isovanhempien huomaan, josta pääsimme sunnuntaiaamuna helposti lentokentälle.

Sunnuntaina lentomme lähti klo 6.30 ja oli perillä paikallista aikaa noin klo 9.30. Neljän tunnin suora lento, yhtään pidempään en olisi pystynytkään, rupesi selkää jo tuossa loppumatkasta hiukkasen särkemään. Koska minä olen käynyt Barcelonassa kahdesti aiemminkin, luotin siihen, että löydetään hotellille omin avuin. Lentokentältä hyppäsimmekin Aeroport bussiin ja suuntasimme kohti Placa de Espanyaa. Siellä painuimme maan alle ja jatkoimme matkaa kahdella metrolla. Täytyy kyllä myöntää, ettei matkalaukkujen kanssa ollut ehkä paras idea juosta pitkin Barcelonan metrotunneleita... Lähimmältä metroasemalta oli hotellillemme matkaa vielä 700 metriä, ja koska olimme niin aikaisin liikkellä, ei huoneemme tietenkään ollut vielä valmis kun saavuimme hotelliin. Jätimme kuitenkin tavarat hotellille ja lähdimme tutustumaan ympäristöömme kävellen. Koko neljä päivää majoituimme siis neljän tähden Senator Barcelona Spa Hotellissa, joka osoittautui ihan mukavaksi hotelliksi.
kuva
Kun olimme pyörineet alueella mielestämme riittävästi ja käyneet syömässä, päätimme mennä kysymään, joko huoneemme olisi valmis. Ja olihan se. :) Sinne siis hetkeksi levähtämään ja taidettiinpa siinä pienet torkutkin ottaa.

Illalla lähdimme vielä metrolla käymään Placa de Espanyalla, jonka Montjüic vuorella on suihkulähde, jossa on eistyksiä tiettyinä iltoina. Suihkulähde siis suihkuaa esitysten aikana eritavalla ja taustalla soi vaihtelevia musiikkeja, ja suihkulähde on valaistu. Me mentiin ensimmäiseen "näytökseen", joka alkoi klo 21, eikä värit olleet niin voimakkaita, koska oli vielä sen verran valoisaa. Hyvältä se kuitenkin näytti. :)

Fountain of Montjüic

Placa de Espanya
Suihkulähteeltä suuntasimme metrolla takaisin hotellille ja kyllä tuli uni aika äkkiä! :)