lauantai 23. helmikuuta 2013

Ikean reissu

Nyt on palattu Ikeasta ja oli kyllä hyvä reissu. :) Lähdettiin reissuun heti aamusta ja oltiinkin Ikeassa jo yhdeksän jälkeen, mikä osoittautui loistavaksi ratkaisuksi, koska saatiin olla melkein keskenään ja kierrellä ihan rauhassa. Mukaan tarttui seuraavat maljakoita koivun oksille, valkoinen viltti palelevan morsion harteille (ja oranssi viltti koska se oli niin hieno!) sekä verhot juhlapaikan ikkunaan. Puuttumaan jäi oikeastaan vain maljakot pöytiin tuleville kaisloille/mustikanvarvuille, mutta eiköhän nekin vielä jostain löydy. :)





perjantai 22. helmikuuta 2013

Kutsut

Nyt on 40 kutsua laitettu postiin, eli ensi viikolla niitä voi odotella saapuvaksi. Tosin kahdeksan on vielä laittamatta osoitteiden puuttumisen takia, mutta eiköhän nekin saada liikkeelle heti alkuviikosta. :)

Tänään mennään anopin kanssa käymään Ikeassa. Sieltä pitäisi mukaan tarttua ainakin maljakoita ja mahdollisesti verhot juhlapaikalle.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Suunnittelua ja askartelua

Otettiin tuossa torstai-iltana kaaso A-M:n kanssa itsellemme urakka ja tekaistiin kutsut valmiiksi. Pieniä haasteita kohdattiin matkan varrella, mm. leikkuri jolla reunojen kuvio leikattiin jumitti vähän väliä, mutta saatiin lopulta kaikki valmiiksi. Seuraava urakka olisikin osoitteiden hankkiminen ja tietysti kuoriin kirjoittaminen. Tavoitteena olisi saada tehtyä se ensi viikon aikana, jotta kutsut saadaan postiin vielä helmikuun aikana.

Tänään käytiin pyörähtämässä juhlapaikalla. On se vaan kiva paikka! :) mittasin pöydät jotta osaan edes suunnilleen hankkia oikean määrän koristeita, ja kokeiltiin myös, miten pöydät kannattaisi asetella tilaan. Pöydät ovat pitkiä, kuhunkin mahtuu viisi rinnakkain eli meillä tulee olemaan kymmenen hengen pöytiä. Juhlapaikalla oli kyllä mukavasti mahdollisuuksia pöytien asettelulle, ja päätetäänkin lopullinen järjestys vasta kun tiedetään tarkka vierasmäärä ja näin ollen tarvittavien pöytien määrä.

Nyt pitäisikin sitten hankkia loput koristelutarvikkeet kun määrätkin on suunnilleen tiedossa. Edelleenkään en siis varmasti tiedä, mitä koristeita pöytiin tulee, koska haluan käyttää "tuotteita" luonnosta, enkä vielä tiedä, mitä kaikkea häidemme aikaan on käytettävissä. Mutta eiköhän sinne jotain keksitä. :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Muutoksia

Jotta hääjärjestelyt eivät kävisi liian tylsiksi, on hääpäivämme taas muuttunut. :D Päädyimme nyt lopulta siirtämään häät ihan alunperin ajateltuun ajankohtaan, eli toukokuulle. Kirkko, pappi ja juhlapaikka on kaikki jo varattu, seuraavat isoimmat olisi varmaan pitopalvelun testaus ja vahvistaminen. Sormukseni on valmistunut ja odottaa liikkeessä, että ehtisin sitä vielä testaamaan ja sen jälkeen puuttuukin enää kaiverrukset.

Ensi viikon sunnuntaina ollaan menossa käymään juhlapaikalla, jossa olisi tarkoitus ainakin pyöritellä vähän pöytiä ja miettiä niiden järjestystä, sekä ottaa mittoja ja suunnitella koristeita. Ja sitten ei muuta kuin tilaamaan ja valmistamaan koristukset. :) Edelleen mennään siis aika samalla linjalla koristeiden suhteen kuin aiemminkin, mutta "tuoreista" kaisloista ja valitettavasti myös mustikanvarvuista taidan joutua luopumaan. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä aion käyttää aluksikin suunniteltuja koivunoksia, jotka myös maalataan hopeisiksi. Pöytiin pitäisi ehkä vielä keksiä jotain, mutta luulenpa, että inspiraatioita tulee vielä useita kunhan kevät etenee. Lenkillä löysin jo viime kesäisiä kaisloja, jotka olivat myös kivan näköisiä, joten ehkä niitä voisi käyttää lyhytvartisina koristeina pöydissä. Testikappaleenkin raahasin kotiin, mutta joku kissa tai koira sen on nyt tuhonnut... :/ Onneksi niitä on pihalla lisää! :)

Organzan vaihdan todennäköisesti siitä hopeisesta mytätystä tällaiseen kuvioituun, jonka ajattelin laittaa pöydille pitkittäin ihan suorana, kuten kaitaliina.

kuva
Tuikkukipot on edelleen matkassa mukana, mutta lisäksi olen vähän haaveillut näistä timanteista, joita voisi ripotella pitkin pöytiä kirkkaina ja vaaleanpunaisina.

kuva
kuva
Siinäpä sitten tämän kertaiset muutokset. Toivottavasti nyt maltetaan pitää hääpäivä samana eikä enää lähdetä sitä muuttamaan! ;) Kutsujakin pitäisi jo alkaa kovasti tekemään, koska ihan kohtahan ne on jo lähetettäväkin.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Hiuskoru myynnissä!

Koska siis tilasin toisen hiuskorun, olen myymässä sitä ensimmäistä, josta kirjoitin mm. täällä.
Kyseinen hiuskoru on myös aivan ihana, mutta oman pukuni kanssa sopii paremmin tuo toinen. Jos koru näyttää sopivalta sinulle, otahan yhteyttä! :)







Uusi hiuskoru

Päädyin nyt sitten tilaamaan sen toisen hiuskorun ja se saapui tänään postissa kotiin. Koru on aivan ihana! Siinä on ihan samanlaisia helmiä kuin mitä hääpuvussani on, joten sopivat varmasti hyvin yhteen. :) nyt pitäisi vielä hankkia korvakorut ja mahdollisesti myös joku rannekoru.

Samassa tilauksessa tilasin sukkanauhan, jonka myötä saan helposti itselleni jotakin sinistä. Kuvan lisäilen myöhemmin, täällä meni nimittäin juuri sähköt poikki koko kadulta ja on melkoisen pimeää...

No niin, tässä vielä kuva sukkanauhasta. :)