lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pöytäkoristeet

Decora Housesta tilaamani pöytäkoristeet tulivat jo aiemmin tällä viikolla. Paketista löytyi kuvioitua organzaa, joka kylläkin hääpöydässämme tulee valkoisen liinan päälle, eikä suinkaan mustan kuten kuvassa. :D Organza oli kapeampaa kuin mitä olin mielessäni kuvitellut, mutta oikeastaan se ei haittaa, koska juhlapaikan pöydätkin olivat melko kapeita.


Paketissa oli myös vaaleanpunaisia ja kirkkaita akryylitimantteja. Jotenkin en osannut tilatessani yhtään hahmottaa määrää, ja kuvittelinkin, että tuo noin 500 timanttia sisältävä pussi riittää hyvin kaikkiin pöytiin. No tuskinpa sentään. Pöytiä tulee kymmenen, ja ne ovat kymmenen hengen pöytiä eli melkoisen pitkiä. Taidanpa siis luopua kokonaan noista timanteista pöytäkoristeina, koska tulisi melkoisen kalliiksi ostaa niitä riittävästi. Noista kahdesta pussista kun taitaisi riittää about yhteen pöytään koristeet. Ehkä käytämme nuo omaan pöytäämme, mutta enempää niitä ei tilata.


Pöytäkoristeet on siis taas kerran aika levällään... Pöytiin tulee siis varmasti tuo organza liina ja tuikkukipot tuikkuineen. Mitä muuta? Tarkoitushan siis oli käyttää hopeaksi maalattuja mustikanvarpuja, jos niitä satun saamaan toukokuun alkuun, tai sitten vaihtoehtoisesti kaisloja, joko ihan luonnollisina tai hopeaksi maalattuina. Kupit näille on vielä hankkimatta. Ikeasta löysin oikein kivoja kynttilälyhtyjä, joita voisin tähän tarkoitukseen käyttää, mutta jos pöytiin tulee kaisloja, nuo saattavat olla hieman liian leveitä..? Tai sitten kaisloja on vain oltava paksumpi nippu.


Ylemmässä kuvassa kaislat ovat kaisloina, alemmassa muutama kaisla maalattuna pikaisesti hopeiseksi. Kovin hyvää jälkeä en nyt jaksanut tehdä ja sen kyllä huomaa. En sitten tiedä johtuuko siitä, että maalaamattomia on enemmän ja kimppu näyttää sen takia kivemmalta, mutta ainakin tuon kokeilun perusteella jättäisin kaislat ihan omiksi itsekseen enkä lähtisi niitä maalaamaan. Mustikanvarvut nyt sitten onkin ihan toinen juttu. :) Edelleen elättelen pientä toivoa, että saisin niitäkin käyttööni.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti