maanantai 27. elokuuta 2012

Koristuksia

Sain viimeinkin aikaiseksi käydä ostamassa vähän tarvikkeita koristuksien tekoon. Kynttiläkippoja ostin Ikeasta toissa sunnuntaina siellä käydessäni. Koska ne ovat vinosivuisia, ei suunnitelmani menneet ihan putkeen, mutta jotain sentään sain väsättyä. Ja mahdollisesti keksin sen toisen värinkin! Kynttiläkipon ympärille pyöritin suikaleen hopeaa kuitusilkkiä, jonka ympärille roosan värisen satiininauhan. Arvoin kaupassa lilan, roosan, fuksianpunaisen ja kermanvalkoisen välillä, mutta tuo roosa lähti nyt ainakin testiin ja kieltämättä olen kyllä tykästynyt siihen!





Alunperin tarkoitus oli siis vain pyöräyttää tuo kuitusilkki "tasaisesti" kipon ympärille, mutta vinot reunat tekivät siitä mahdotonta. Lopulta päädyin kietaisemaan sen tuolla tavalla vinoon, eikä kai tuokaan nyt kovin pahan näköinen ole..?

 Päätin myös testata tuikkukippojen maalausta lasimaalilla, idean sain täältä. Jos löydän sopivaa väriä ja maalaus onnistuu, ratkaisisi se myös ongelman, jonka taas kehitin noista väreistä. Mulla on nimittäin kaikenlaisia ideoita missä tuota hopeaa esiintyy, mutta sitä toista väriä, eli mahdollisesti nyt tuota vanhaa roosaa, ei vielä ole muualla kuin tuossa ohuessa satiininauhassa tuikun ympärillä... Mutta ehkä sekin ratkeaa vielä tässä ajan mittaan! Ja ei muuta kuin maalailemaan! :)

Kirkko varattu!

Nyt olis sitten kirkko ja juhlapaikka varattu, eli 10.8.2013 olisi tarkoitus tanssia meidän häitä Korpilahdella. :) Yksi kysymysmerkki tosin vielä leijuu ilmassa, nimittäin pappi. Minun rippipappini oli sulhoni pappi armeijassa, ja me molemmat tykkäsimme hänestä kovasti. Meille olisi siis tärkeää saada juuri hänet vihkipapiksemme ja jotta se onnistuisi, olemme valmiita vaihtamaan hääpäivääkin. Nyt siis jännätään, miten siinä käy. :) Muutoin olivat kirkossa ja juhlapaikassa sitä mieltä, että ollaan hyvin ajoissa liikkeellä, eikä siis ollut ongelmaa saada juuri tuota päivää. Uskoisin siis, että jos päivä vaihtuu myöhemmin, niin saadaan silti kirkko ja juhlapaikka pidettyä samoina. :) Jes, viimeinkin on saatu jotain konkreettista tehtyä!

perjantai 24. elokuuta 2012

Morsiuspuku

Huoh... Kävin tänään yhden kaasoni kanssa katselemassa morsiuspukuja. Olin siis jo löytänyt netistä edullisesti parikin hyvää vaihtoehtoa, mutta halusin käydä sovittamassa pukuja, jotta tiedän millainen malli istuu päälleni parhaiten ja pahin pelkoni toteutui... Sovitin täydellistä morsiuspukua. Enkä tiedä tuntuuko mikään puku enää hyvältä tuon jälkeen (valitettavasti en voi laittaa kuvaa puvusta, koska en halua sulhoni näkevän sitä). Yleensähän morsiammet varmaan olisivat tyytyväisiä löydettyään täydellisen hääpuvun ja olisinhan minäkin, mutta kun se menee "hieman" yli budjetin... Olin budjetoinut pukuuni 500 €. Tuo puku maksaa 1130 €, tai no pari viikkoa vielä alennuksella 791 €. Eli silti liikaa. Mutta kun se oli niin ihana! Nyt sitten arvon, että haluanko käyttää säästöni tuohon pukuun, vai voisinko vielä löytää edes lähes yhtä hyvän halvemmalla...

torstai 23. elokuuta 2012

Kirkko, juhlapaikka ja valokuvaus

Käytiin tänään katselemassa juhlapaikkoja ja sopivia kuvauspaikkoja. Tarkoitus olisi siis mennä naimisiin Korpilahden kirkossa ja juhlapaikkaa on etsitty Korpilahdelta ja lähiympäristöstä. Oman haasteen juhlapaikan löytämiselle asettaa vierasmäärä, joka näillä näkymin on hieman yli 100 henkeä.

Korpilahden kirkko. Kuva blogista  http://pentintytar.blogspot.fi/


Tänään käytiin katsomassa Korpilahden Vanhaapappilaa ja Tähtiniemen kartanoa, jotka molemmat olivat hyvällä sijainnilla ja todella viehättäviä. Ainoa ongelma molemmissa on se, ettei kumpaankaan mahdu 100 henkeä vaikka miten änkisi...
Tällä hetkellä paras vaihtoehto olisi Moksin seuraintalo, johon kirkolta ajaa noin 15 minuuttia. Seuraintalo on sisältä oikeastaan juuri sitä, mitä haluammekin ja sinne mahtuisi kaikki vieraatkin. Ainoa kysymysmerkki on talon piha... Seuraintalo on neljän tien risteyksessä ja piha on melko karu. Mutta ehkä se sisältö on tärkeämpi ja pihaa voisi koristella..?


Haluan hääkuvamme otettavan luonnossa ja jos päädymme Moksiin, on kuvat otettava jossain muualla. Löysimme tänään parikin varteenotettavaa vaihtoehtoa kuvauspaikoiksi.

Vanhanpappilan takaa.


Wanhan myllyn luota.
Sataman laitamilta.

Mikä näistä iskee eniten? Onko kenelläkään muita ideoita kuvauspaikoiksi Korpilahdella?


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Hopeamustikat

Keksin "teeman" tai ainakin kantavan värin häihimme pari viikkoa sitten. Tarkoitus olisi siis maalata mustikanvarpuja hopeisiksi ja käyttää niitä koristeissa ja mahdollisesti myös kutsuissa. Koska kutsut lähetetään todennäköisesti jo keväällä, piti niitä varten tarvittavat varvut jo kerätä. Nyt vaan jännätään, miten ne kestää ensi vuoteen... Onneksi koristeisiin tarvittavat varvut voi keräillä vasta ensi kesänä, joten niiden suhteen ei ole vielä hätää. :)

Toisena värinä on vaihdellut lila, fuksian punainen ja esim. kerman valkoinen. Vielä en ole osannut päättää, minkä niistä valitsen...

Lisäksi haluan käyttää koristeissa kaisloja, jotka kuitenkin voi kerätä vasta viimeisellä viikolla ennen häitä. Tämä aiheuttanee hieman lisää hommia viimeiselle viikolle, mutta toisaalta, voihan se olla rentouttavaakin kahlata rantavedessä ja poimia kaisloja kaiken muun hässäkän keskellä. ;)

Tästä se kaikki alkoi

Noin puolitoista kuukautta sitten eräänä tiistaina kävi niin hassusti, että kun tulin töistä kotiin, oli rakas avopuolisoni siivonnut kotimme ja odotti minua oven takana. En saanut edes kenkiä jalastani kun hän jo puheli, kuinka olen hänelle tärkeä ja kuinka hän haluaa jakaa elämänsä kanssani. Seuraavassa hetkessä hän olikin jo polvillaan pikkuruisessa eteisessämme kenkäkasan keskellä, ja pyysi minua vaimokseen. Tai ihan varma en ole mitä hän pyysi, ehkä vain kauppaan kanssaan, koska en oikeastaan muista koko tilannetta kovin tarkasti. Joka tapauksessa nyt sormissamme kimaltelee sormukset ja häitä suunnitellaan ensi kesälle.

Ideoita juhliin pulppuaa pääni sisällä, mutta tuntuu että ne myös häviävät sinne, joten ajattelin kirjoitella ajatuksiani matkan varrelta tänne. Jospa ne näin pysyisivät edes vähän paremmin kasassa. :) Ja muiden ensi kesän morsianten blogeja lueskeltuani olen itse vähän paniikissa, koska tuntuu että muilla on järjestelyt jo pitkälläkin, kun itselläni ne on lähinnä pääni sisällä, joten muutkin "myöhäiset" morsiot, vertaistuki on tervetullutta! :)